Sistergirl
In collaboration with Esther Mcgomery and Vanessa Smith Perth, Australia 2018 © Courtesy the artist. An International Art Space commission for spaced 3: north by southeast.
Sistergirl
Olen tiennyt lapsesta saakka olevani lesbo. Kun oli 16 hyppäsin Sydneyyn menevään bussiin. Ensimmäiseksi menin Ruby’siin, se oli Australian ensimmäinen lesboklubi. Minun oli pakko lähteä täältä, koska länsi-Australia oli maan hirveimpiä paikkoja olla homo tai lesbo, lakien suhteen, ankarien lakien. Se oli sortoa; poliisit, hallitus, kaikessa oli kyse alistamisesta ja omaan laatikkoon pakottamisesta.
Nykyään minua ei pelota mennä minnekään Australiassa ja sanoa olevani lesbo. Olen elänyt koko elämäni, en pelkää, olen oma itseni.
Asetuin Southern Crossiin, koska vuokra oli halpa. Se on pieni paikka, oikea painajainen. Ei ole ketään lesboja, homoja tai transihmisiä tai jos on niin he ovat vielä kaapissa. Ja ainoastaan kuusi-seitsemän aboriginaalia – se on hyvin eristävää.
Matkustan usein käymään Perthissä vain päästäkseni ulos.
Kun menee syrjäseuduille, näkee Australian rumemman puolen. Ihmiset yhä haukkuvat sanoilla Abo ja Dyke ja sanovat luonnottomaksi. Tapahtuu sitä kaupungeissakin, mutta ei yhtä näkyvästi.
Sistergirl (”siskotyttö”) on vanha aboriginaali sana, siskoni, minun siskotyttöni, se sana kertoo kaiken. Se on niin kaunis sana. Se on hellittelysana, jota myös heterot aboriginaalinaiset käyttävät. Yksi äideistäni Pilbarassa on Yindjibarndien vanhimpia ja hän sanoi minulle ”Rakkaani, meillä on ikivanha sana, doomble, jota käytettiin kuvaamaan miehiä, jotka harrastivat seksiä miesten kanssa. Sinulla on joitakin isiä, jotka tunnettiin yhteisössä doombleina, he olivat initioituja miehiä ja heitä kohdeltiin kunnioituksella, tämä oli silloin kun olin nuori.” Nykyään doomblea käytetään haukkumasanana nuoria aboriginaalimiehiä kohtaan. Ja jotkut sanovat, että sellainen ei ole osa meidän kulttuuriamme.
Sistergirl on sana, joka tunnustaa meidät naispuolisiksi. Meidän yhteisössä sistergirlit nähdään ja hyväksytään naisina. Me teemme naisten roolien mukaisia tehtäviä yhteisössä, kuten lastenkasvatusta. Me emme välttämättä kaikki pukeudu naisiksi tai pyri korjaamaan sukupuoltamme, koska ei ole kyse fyysisestä olemuksestamme vaan henkisyydestä. Pelkkä kukka korvan takana voi riittää tunnistamaan sistergirlin. Meille LGBTI-yhteisössä sistergirlistä on tullut poliittinen sana, joka auttaa meitä kamppailussa tulla tunnistetuiksi itsenämme. Sanalla sister on niin paljon erilaisia merkityksiä.
Jossain vaiheessa näin drag-esityksiä ja päätin että minäkin halusin olla tuollainen, tyylikäs ja kaunis tanssiessani lavalla. Esiinnyin drag-esityksissä täällä Perthissä ja päädyin tanssimaan kokonaan miehistä koostuvassa revyyssä. Minä olin keskellä, koska olin pisin ja pystyin pitämään strutsinsulkaviuhkaa korkeimmalla ja ne tärisivät valojen alla. 19-vuotiaana menin Sydneyyn ja löysin paikan, jossa tunsin oloni turvalliseksi ja siellä loin Vanessan.
20 vuotta sitten osallistuin HIV-AIDS konferenssiin Queenslandissa positiivisen nuoren miehen kanssa ja sen aikana osallistuin seksuaaliterveyttä käsittelevään foorumiin ja kysyin puheenjohtajalta ”Mitä te teette seksuaaliselle hyväksikäytölle ja sen vaikutuksiin homo-, trans/Sistergirl-yhteisöissä?” Ja, lyhyesti sanottuna, minut äänestettiin puheenjohtajaksi koko kansallisen yhteisön valtavalla 97% äänimäärällä.
Homomiehet vihasivat sitä, siis vihasivat aivan vitusti, että joku ei-mistään-kotoisin oleva sistergirl oli nyt kansallinen puheenjohtaja. Minun asemani myös juurrutti sistergirlien kamppailun alkuperäiskansojen homo- ja trans/sistergirl-yhteisöön. 20 vuotta sitten meidän oli kamppailtava kahta kauheammin, koska alkuperäiskansojen homomiehet eivät tukeneet meitä ja alkuperäiskansojen homonaiset eivät halunneet, että heidän asioistaan puhuttaisiin meidän LGBTI kontekstissa. Onneksi nykyään meillä on toimivat yhteistyökanavat.
Lähetyssaarnaajat ja kirkko toivat tullessaan sanan, joka on piinannut kansaamme ja se sana on häpeä. Se on roikkunut ympärillämme sukupolvien ajan. ”Häpeä, häpeä, häpeä että olet lesbo, häpeä että olet sistergirl, häpeä että olet homomies.” Mitä tuo sana on tehnyt meidän psyykellemme on hirvittävää. Se on tehnyt meidän kansamme hulluiksi, se on ajanut meidän kansamme tekemään itsemurhan.
Koska olemme ensimmäiset australialaiset, olemme taistellet oikeudesta saada johtaa Sydneyn Homojen ja Lesbojen Mardi Gras -paraatia. Taistelu oli jo käynnissä kun olin vielä nuori tytsy eikä se ole vieläkään päättynyt. Meidän on tehtävä itsemme ja asiamme näkyvämmäksi, emmekä voi luottaa valkoisten ihmisten tekevän sitä.
Meidän on katsottava maailmaamme, me tarvitsemme enemmän avoimesti homoja ja lesboja aboriginaaleja ihmisiä aboriginaaliorganisaatioiden hallituksissa ja tarvitsemme enemmän aboriginaaleja ihmisiä LGBTI organisaatioissa. Meidän pitäisi olla mukana, näkyvinä. Yritän sanoa joillekin näistä nuorista ihmisistä, ettet voi vaan istua piilossa ja pelätä mitä muut ajattelevat. Tässä on kyse sinusta! Sinun täytyy elää elämääsi, elää täyttä elämää.
Sistergirl
Jag har vetat sedan jag var barn att jag är lesbisk. När jag var 16 tog jag bussen till Sydney. Jag for rakt till Ruby’s det var Australiens första lesbiska klubb. Jag måste bort härifrån, västra Australien var en av landets värsta platser för homon eller lesbiska, på grund av lagarna, grymma lagar. Det var verkligen kuvande, från polisen, regeringen, i allt handlade det om förtryck och att hålla en instängd.
Nu är jag inte längre rädd att berätta att jag är lesbisk någonstans i Australien. Jag har levt hela mitt liv, jag är inte rädd, jag är den jag är.
Jag bosatte mig i Southern Cross, för at hyran är billig. Det är en liten plats, en riktig mardröm. Där finns inga lesbiska, homon eller transpersoner, eller om det finns så är de inte öppna. Och bara fem sex aborginer – det är väldigt isolerande.
Jag reser ofta till Perth för att komma bort.
När man rör sig i glesbygden, ser man Australiens fula sida. Människor använder Abo och Dyke som skällsord och säger att man är onormal. Nog händer det i städerna också, men inte lika synligt.
Sistergirl (”systerflicka”) är ett gammalt aborginskt ord, min syster, min systerflicka, det ordet säger allt. Det är ett så vackert ord. Det är en ömhetsbetygelse, som också hetero aborginier använder. En av mina mammor i Pilbarassa som är en äldre Yindjibarndi sa åt mig ”Älskling, vi har ett uråldrigt ord, doomble, som användes för att beskriva män som har sex med män. Du har några fäder som var kända i samhället som doomble, de var initierade män och de behandlades med respekt, det här var när jag var ung. ” Nu används doomble som ett skällsord bland unga aborginer. Och en del säger att sådant inte är en del av vår kultur.
Sistergirl är ett ord som definierar oss som kvinnliga. I vårt samhälle ser man och godkänner sistergirls som kvinnor. Våra uppgifter hör till den kvinnliga rollen, som att uppfostra barn. Vi klär oss inte alltid som kvinnor eller strävar efter att korrigera vårt kön, för det är inte vår fysiska uppenbarelse utan vår andlighet som gör oss till den vi är. Bara en blomma bakom örat kan räcka för att bli igenkänd som sistergirl. I HLBTI-sammanhang har sistergirl blivit ett politisktord, som hjälper oss i kampen att bli sedda som de vi är. Ordet syster har så många olika betydelser.
I något skede såg jag drag-föreställningar och bestämde att jag vill vara som dom, stilig och vacker, dansande på en schen. Jag framträdde i drag föreställningar och kom att framträda i en revy med bara män här i Perth. Jag var i mitten, för jag var längst och kunde hålla strutsfjädrarna högst och de darrade i strålkastarnas sken. Sensom nittonåring for jag till Sydney och hittade en plats där jag kände mig trygg, där skapade jag Vanessa.
För 20 år sedan deltog jag i en HIV-AIDS konferens i Queenslandsom stödpeson för en ung positiv man och vi deltog i ett forum om sexualhälsa, jag frågade ordföranden ”Vad gör ni år sexuellt utnyttjande och dess följder i homo-, trans/sistergirl samfundet?” Och för att fatta det kort, jag valdes till ordförande för hela samfundet med massiva 97% av rösterna.
Homomännen hatade det, de hatade det som fan, att nån sistergirl från ingenstans nu var nationell ordförande. Min position rotade sistergirl kampen i ursprungsfolkens homo- och trans/sistergirl samfund. För 20 år sedan fick vi kämpa dubbelt för ursprungsfolkens homomän stödde inte oss och ursprungsfolkens lesbiska ville inte att vi skulle lyfta upp deras ärenden i vår kontext. Som tur har vi nu fungerande kommunikations kanaler.
Missionspredikanterna och kyrkan hämtade med sig ett ord, som har pinat vårt folk, och det ordet är skam. Det har hängt över oss i generationer. ”Skäms, skäms skäms för att du är lesbisk, skäms för att du är en sisitergirl, skäms för att du är homoman.” Vad det ordet har gjort med vårt psyke är förskräckligt. Det har gjort vårt folk galet, det har fått vårt folk att begå självmord.
Eftersom vi är de första australiensarna, har vi kämpat för rätten att leda Sydneys homo och lesbiska Mardi Gras -parad. Kampen hade börjat redan när jag var en ung flicka och den har inte slutat ännu. Vi måste göra oss själva och våra ärenden sedda, vi kan inte lita på att vita människor gör det.
Vi måste betrakta vår värld, vi behöver fler öppna homo och lesbiska aborginiska personer i de aborginiska organisationernas styrelser och vi behöver fler aborginiska personer i HLBTI organisationerna. Vi borde vara med, synliga. Jag försöker säga åt en del av de här unga människorna att du kan inte bara sitta och gömma dej och vara rädd för va andra tänker. Det handlar om dej! Du måste leva ditt liv, leva ett fullt liv.synliga. Jag försöker säga åt en del av de här unga människorna att du kan inte bara sitta och gömma dej och vara rädd för va andra tänker. Det handlar om dej! Du måste leva ditt liv, leva ett fullt liv.
Date
4.12.2020
Category
Common, Other comics